torstai 16. helmikuuta 2012

Oona Kiviranta

Oona Eila Marjaana Kiviranta on fiktiivinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät. Oonaa on näytellyt syksystä 2007 lähtien Sara Lohiniva. Aiemmin häntä ovat näytelleet Anni Weppling, Linnea Lindström ja Wilhelmiina Seppä vuosina 2004–2006.
Oona on Kari Taalasmaan ja Laura Kivirannan teini-ikäinen tytär. Hänellä on Sauli-niminen velipuoli. Sauli on muuttanut Australiaan, mutta lähettää Oonalle toisinaan kortteja, joissa hän kertoo kuulumisiaan. Hänen isänpuoleiset isovanhempansa ovat Ulla ja Seppo Taalasmaa sekä äidinpuoleinen isoäiti Eila Kiviranta. Oonan äiti on mielisairaalassa.
Vuonna 2007 Oonan näyttelijä vaihtui, koska Oona oli kasvanut teini-ikäiseksi. Hän asui alun perin äitinsä kanssa Pihlajakadulla, mutta muutti samaan rappuun, jossa myös hänen isoisänsä Seppo asuu. Nuorempana Oona oli ainakin hetkellisesti kiinnostunut hevosista, ja vanhempana häntä kiinnostivat japanilainen kulttuuri sekä manga. Oonalla on rastat ja persoonallinen tyyli.


Rakkauselämä


Joonatan

Joonatan Sievinen jätti Sofia Salinin Oonan takia. Oona ja Joonatan olivat pahasti riidoissa suhteen loppupuolella. Naapurissa asuva Miro Holm pahensi tahallaan riitoja entisestään. Lopulta Oona ja Joonatan erosivat.


Miro

Oonan ja Miro Holmin välit olivat aluksi huonot. He riitelivät lähes aina. Miro kiusasi Oonan silloista poikaystävää Joonatania, mistä Oona oli vihainen. Oonan ja Miron välit viilenivät entisestään, kunnes Miro kertoi Oonalle pitävänsä hänestä. Miro ja Oona alkoivat seurustella ja myöhemmin muuttivat Salla Mattilan luokse asumaan ja menivät kihloihin.
Japanista Suomeen tullut vaihto-oppilas Noa Okada vei Oonan majatalo Amandaan syömään.Isabella Holm antoi tietoisesti heille alkoholipitoista kuohuviiniä vaikka nämä olivat pyytäneet alkoholitonta. Oona suuteli humalassa Noaa, minkä seurauksena hän lähti veljensä Saulin luokse Australiaan selvittämään tunteitaan. Oonan ollessa Australiassa, Peppi Puolakka kertoi vahingossa Mirolle, että se oli oikeasti Oona joka suuteli Noaa eikä päinvastoin. Oona suuttui ja katkaisi välinsä Peppiin. Miro päätti jättää Oonan ja päätyi sänkyyn Pepin kanssa.
Pepin ja Miron yhden illan jutun seurauksena Peppi tuli raskaaksi. Peppi päätti aluksi pitää lapsen, mutta päätyi lopulta tekemään abortin. Oona järkyttyi Isabellan kertoessa totuuden. Hän jätti Miron eikä hyväksynyt Pepin anteeksipyyntöä. Rakastavaiset eivät meinanneet saada välejään selvitettyä. Oona päätti lähteä isänsä, äitipuolensa Noora Aution sekä tämän adoptiolapsen Benjaminin kanssa Keniaan. Miro päätti lähteä isänsä Jarkko Peltosen ja tämän naisystävän Tanja Jääskeläisen perässä Ranskaan. Oona ja Miro tapasivat lentokentällä ja sopivat riitansa. Siitä huolimatta molemmat lähtivat omiin suuntiinsa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti